Kuvataidepsykoterapia yhdistää kuvallisen ja sanallisen ilmaisun
Kuvataidepsykoterapiassa kuvan tekemisellä pyritään tunnistamaan tiedostamattomampia puolia itsessä ja siten lisäämään syvemmän tason itsetuntemusta. Se on psykoterapian erityismuoto, jossa vuorovaikutus tapahtuu yhdistämällä kuvallinen ja sanallinen ilmaisu. Mielikuvat saavat visuaalisen konkreettisen hahmon kuvataiteen menetelmällä. Kuvataidepsykoterapeuttimme Aino-Maija Nikulan blogikirjoitus avaa kuvallisen työskentelyn prosessia psykoterapiassa.
Hiili rahisee paperia vasten. Potilaani istuu kumartuneena työnsä äärellä täysin keskittyneenä kuvan tekemiseen kasvoillaan raukea ilme, silmät puoliraollaan. Käsi kaartuu paperin yllä ja sormet pehmentävät hiilenmustia viivoja. Katselen hiljaa hänen työskentelyään ja hän tietää minun olevan siinä, lähellä, olemassa, näkemässä, läsnä, häntä varten. Aika ja paikka tuntuvat katoavan jonnekin. Tässä tilassa tapahtuu paljon sanoittamatonta potilaan ja kuvan välillä, samoin minun, potilaan ja hänen kuvansa välillä.
Kuvataidepsykoterapiassa tutkitaan sekä kuvallisen itseilmaisun prosessia että kuvallista tuotosta, niihin liittyviä tunteita, muistoja ja ajatuksia. Kuvallinen työskentely psykoanalyyttisessa kuvataidepsykoterapiassa täyttää kaikki psykoanalyyttisen psykoterapian keskeiset periaatteet. Analyyttisessa psykoterapiassa tarkoituksena on tutkia sitä, kuka olen sekä saada kokonaisempi kuva itsestä. Kuvan tutkimisella kuvataidepsykoterapiassa ja unen tutkimisella psykoanalyyttisessa psykoterapiassa on monia yhtäläisyyksiä. Unet ja mielikuvamme ovat kuvallisia. Tehdessään kuvaa kuvataidepsykoterapiassa, potilas antaa itselleen mahdollisuuden tehdä näkyväksi mielensisäistä ja tutkia sitä terapeutin kanssa.
Kuvataidepsykoterapia ei vaadi piirustustaitoa
Kuvataidepsykoterapiaan voi hakeutua omasta mielenkiinnosta tai valveutuneen psykiatrin lähetteellä. Kuvataiteellinen taitavuus lähtökohtana ei ole merkittävässä asemassa, vaan riittää kun on oma kiinnostus ja halu tutkia mielensisäistään kuvataiteen avulla. Potilaan on aina saatava itse valita sellainen materiaali, jolla haluaa itseänsä ilmaista. Taidemateriaalin tulee kestää potilaan tunneilmaisu niin kuin terapeutinkin. Tarjolla ovat akvarellit, guassit ja niille soveltuvat siveltimet, mustetta, hiiliä, lyijy- ja värikyniä, kuiva- ja öljypastellit ja näille materiaaleille soveltuvat erivahvuiset paperit.
Terapeutti ei puutu tai ohjaile sitä henkilökohtaista tapaa, jolla potilas työskentelee. Kaiken tulee saada lähteä potilaasta itsestään ilman ulkoista ohjailua tai manipulointia. Potilas tekee kuvaa pöydän ääressä ja terapeutti istuu tuolissaan, katselee vähän etäämpää kuvantekoprosessia. On hyvin tärkeää, että potilas voi tulla nähdyksi terapeutin hyväksyvän katseen alla kuvan tekijänä. Kuulluksi ja nähdyksi tulemisen lisäksi, mielensisäinen saa muotoa konkreettisena pysyvänä taideteoksena.
Mielestä kuviksi, kuvista sanoiksi
Potilaassa aktivoituu usein tunnereaktio, kun hän siirtyy teoksensa katsojaksi ja terapeutissa potilaan teoksen vastaanottajana, katsojana ja kuulijana. On tärkeää odottaa rauhassa, millaisia tunnelmia kuva herättää, miltä sitä tuntuu katsella ja mitä potilas alkaa assosioida kuvastaan. Kuvaan, samoin kuin unikuvaan, tiivistyy paljon materiaalia jota voi olla vaikea kuvailla sanoilla. Se nostaa esiin omalla ainutlaatuisella tavalla sitä, mille ei ole sanoja ja joka ei millään muulla tavoin voisi tulla ilmaistuksi. Nämä kuvat kumpuavat syvältä tiedostamattomasta ja sisältävät sellaista tietoa, jota muulla tavalla ei vielä voi tavoittaa. Kuvataidepsykoterapiassa pyritään ohjailematta tavoittamaan tätä syvällistä sisältöä ja tutkimaan sitä yhdessä.
Työhuoneessani on yhden syksyn ja kevään kuvat levitettyinä kuin kronologiseksi tarinaksi. Yhteistyömme potilaan kanssa on alkanut pari vuotta aiemmin. Katselemme hiljaa kuvia, annamme katseen kiertää ja viipyillä kuvissa. Potilas puhelee havainnoistaan ja toteaa, että syksyn kuvissa on usein naishahmoja mutta katselemassa eri suuntiin. Joissakin kuvissa hahmot mahtuvat osittain samaan kuvaan, välissään suuri etäisyys tai ne ovat usein selin. Potilas ihmettelee miksi hän on tehnyt niin usein juuri naisia kuviinsa ja miksi niin etäälle toisistaan tai selin. Kevään kuvissa hahmoista toinen saattaa olla pienempi, toinen isompi, kuin kaksi sisarusta tai äiti ja lapsi. Joissakin kuvissa naishahmot ovat kasvokkain ja katsovat toista kohti ja lopulta, yhdessä kuvassa käden ojennus, kurkotus kohti toista ja tarttuminen ojennettuun käteen.
”Mitä sinulla tulee tästä mieleen?”
Kirjoittaja Aino-Maija Nikula on taiteilija, kuvataidepsykoterapeutti ja psykoterapeutti Oulun Verve Terapiassa. Tutustu Aino-Maijaan täällä >>
Alkuperäinen artikkeli on julkaistu 13.5.2021 psykoterapiasäätiö Monasterin www-sivulla.
